Petkuttajista opettajiksi: laittomien peliautomaattien muodonmuutos
- 0 comments
- 94005 Visits
- Rating






Videopokeriautomaatit olivat Brasiliassa ennen huijaamisen ja rahapeleissä pettämisen symboli. Nyt niistä muokataan tietotekniikkapohjaisia opetusvälineitä maan valtiollisiin peruskouluihin. Niitä käyttävät myös valtiolliset ja yksityiset köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä vastaan taistelevat järjestöt yrittäessään poistaa köyhyysvaaraa (vähentää rahapeleihin tuhlattua rahamäärää) ja edistäessään sosiaalista osallisuutta (koulutukseen pääsyn helpottaminen ja opiskelumotivaation lisääminen).
Liittovaltion viranomaiset takavarikoivat Brasiliassa tuhansia laittomia peliautomaatteja joka vuosi. Yleensä ne oikeusprosessin päätteeksi hävitetään.
Tässä artikkelissa kuvataan Brasilian Eteläisen Santa Catarinan yliopiston projektia, jossa peliautomaatit muutetaan hyödyllisiksi työkaluiksi, sekä hankkeen synnyttämiä sosiaalisen osallisuuden kehittämisen mahdollisuuksia. Kaikki projektin jäsenet työskentelivät vapaaehtoispohjalta edistäen Brasilian nuorten sosiaalista osallisuutta tietotekniikan avulla. Toistaiseksi hankkeen puitteissa on muokattu jo yli 200 peliautomaattia. Ne on asennettu 40 valtiolliseen peruskouluun 12000 koululaisen käyttöön.
Projekti oli alunperin teknologiaprojekti. Peliautomaattien muuntamisprosessin aikana ilmaantuneet uudet näkökulmat mahdollistivat myös innovatiivisen ja ainutlaatuisen kokeilun, jonka puitteissa koululaiset ja erityisopetuksen tarpeessa olevat nuoret pääsevät käyttämään tietotekniikkapohjaisia pedagogisia sovelluksia.
Muunnetut laitteet myös tuovat tieto- ja viestintätekniikan vihdoin lasten päivittäiseen oppiympäristöön. Ne palvelevat myös sosiaalisia ja kulttuurisia osallisuusnäkökohtia synnyttämällä vuoropuhelua yhteisön ja heidän tietotekniikkaan liittyvien odotustensa välillä ja myös suoraan edistämällä heidän digitaalista lukutaitoaan.
This item has not yet been commented.



