Sanasto
e-Accessibility
Käsittää toimintarajoitteisten henkilöiden oikeudet ja mahdollisuudet liittyä uusien teknologioiden avulla tietoyhteiskuntaan, myös sen taloudelliseen puoleen. Sitä on kuvattu myös “esteettömäksi luiskaksi verkostoon”.
e-Commerce
Tavaroiden ja palvelujen myynti internetin kautta.
e-Inclusion
Digitaalikuilun ylitys. Tarkoittaa toimia ja järjestelmiä tietoyhteiskunnasta syrjäytymisen eli verkkosyrjäytymisen (e-exclusion) välttämiseksi.
e-Learning
Uuden internet- ja multimediatekniikan käyttö koulutuksen laadun kehittämiseen parantaen tiedon ja palvelujen saavutettavuutta, sekä yhteistyötä ja vuorovaikutusta pitkien etäisyyksien takaa.
Elinikäinen oppiminen
Tarkoittaa sitä, että tiedon oppimista pidetään nykyään jatkuvana tapahtumana, joka ei enää lopu koulun tai yliopiston päättyessä, vaan jatkuu katkeamatta koko työelämän ajan ja myös eläkkeellä ollessa, kattaen nykyään kaikki elämän vaiheet ja kaikki yhteiskuntaryhmät suureksi osaksi e-learning alan ansiosta.


