Oppiminen ja aktiivinen ikääntyminen
Eurooppa vanhenee. Sen väestön ikääntyminen vaikuttaa lähes kaikilla elämänaloilla. Aktiivisen ikääntymisen tukeminen edellyttää uutta realistisempaa asennoitumista ikääntyneiden rooliin 2000-luvun eurooppalaisessa yhteiskunnassa.
Elinikäinen oppiminen on keskeinen osa aktiivista ikääntymistä. Se takaa, että taitoja päivitetään vielä ammattiuran loppuhetkillä ja myös eläkkeelle jäämisen jälkeen, jolloin sosiaalinen toimintakyky säilyy. Seniorien hyvinvointi ja heidän mahdollisuutensa ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen toimintaan kasvavat. Osallistuminen voi olla palkka- tai vapaaehtoistyötä, kansalaistoimintaan osallistumista tai yleensä itsenäisen elämän takaavaa omatoimisuutta.
Korkeamman koulutustason sekä pitemmän ja terveemmän elämän välinen suhde on todettu useissa eri maissa tehdyissä tutkimuksissa. Lisäksi seniorien rooli työpaikalla, vapaaehtoisina tai omaishoitajina edistää sekä heidän henkilökohtaista terveyttään että koko yhteisön hyvinvointia.
Tässä eLearning Papers -numerossa tutkitaan, millaisia opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä voidaan tehokkaasti käyttää ikääntyneiden henkilöiden elinikäisen oppimisen tukemiseen. Heidän aktiivisen ikääntymisen prosessiaan olisi jatkuvasti tehostettava helppopääsyisillä täydennys- ja jatkokoulutusohjelmilla, joita heille olisi myös tehtävä tunnetuksi.
Elinympäristöistä saadaan paljon ikäystävällisempiä lisäämällä kansalaisten tietoisuutta seniorien erityistarpeista sekä heissä piilevästä inhimillisestä pääomasta, joka nykyään alkaa olla yhteiskunnalle tarpeen. Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoden 2012 kaltaiset kampanjat synnyttävät uusia aloitteita, joita pitäisi tehdä tunnetuksi ja analysoida.


