“Innovaatio kuuluu kaikille. Oppiminen kuuluu kaikille” Anna Kirahin haastattelu
30 Avr 2008.
71926 visites
Anna Kirah on ihmiskeskeiseen innovaatioon erikoistunut ohjelmasuunnitteluantropologi. Hän on työskennellyt useille suuryrityksille, kuten Microsoftille ja Boeingille ja toimii nykyään Danish Future Navigator yrityksen innovaatiojohtajana vetäen sen ohella myös omaa konsulttiyritystä. Hän on myös pääpuhuja EDEN:in 2008 vuosikongressissa. Tässä haastattelussa hän kertoo näkemyksiään innovatiivisesta koulutuksesta, oppimisesta ja tarkoituksen löytämisestä jokapäiväiseen elämään.
Ihmiskeskeisen näkökulman luova ryhmätyö on avain muutosten viemiseksi yrityksissä onnistuneesti läpi. Anna Kirah on kokemuksesta oppinut, että muutoksia ei tapahdu, elleivät yrityksen kaikki tasot ja alueet omaksu innovaationsa kohteena olevien henkilöiden kieltä ja kulttuuria ja käy vuoropuhelua eri osastojen välillä. Tämän alan asiantuntijan mielestä virtuaaliympäristöjen olisi oltava osa yritysten arkirutiinia. LinkedIn, Facebook, YouTube, blogit ja tiedonvaihtosivut vaikuttavat valtavasti siihen, mitä teemme, mitä opimme ja miten omaksumme uutta tietoa. Hän kuitenkin huomauttaa, että elearning sovellusten ja henkilökohtaisten oppimisympäristöjen olisi sovelluttava aivoriihiin ja ryhmätyöhön.
Hänen mielestään lasten luontaista uteliaisuutta ja luomiskykyä ei saisi missään nimessä tukahduttaa. Innovatiivisen henkisen asenteen omaksumista olisi sen lisäksi rohkaistava alusta saakka: suurin haaste on tuoda “Miksi” takaisin jokapäiväiseen elämään. “Miksi” näkökulman pohtiminen innostaa käyttämään sitä olemassa oleviin tuotteisiin, palveluihin ja organisaatioihin ja näin löytää merkittäviä innovatiivisia ratkaisuja.
Anna Kirah tietää, että kuka tahansa saattaa keksiä uutta. Järjestöjen omaksumat innovaatiopolitiikat ja -kulttuurit usein kuitenkin estävät näkemästä ja toteuttamasta todellisia muutosmahdollisuuksia. Monet yritysjohtajista eivät edes tunnista innovaatiota sen kohdatessaan, sillä he eivät ole yhteydessä henkilöihin, joille he innovoivat.
Kulttuurienvälinen oppiminen haastaa kokemaan uutta ja auttaa meitä omaksumaan maailmanlaajuisen henkisen asenteen sekä fyysisessä, että virtuaalisessa maailmassa. Innovaatio ja oppiminen syntyvät uusista kokemuksista, tutun ja turvallisen rajojen rikkomisesta ja uuden ja erilaisen elämisestä. Maailmanlaajuinen henkinen asenne auttaa meitä ylittämään oman kulttuurimme muurit ja näkemään maailman sellaisena, kuin se todella on.