Pollen levittää tutkivaa tiedeopetusta kaikkialle Eurooppaan
- 0 Kommentarer
- 43271 Antal besök
- Värdering






Viime vuosina tieto- ja viestintätekniikan edistysaskeleet ovat muuttaneet tapaamme hahmottaa perus- ja keskiasteen oppilaitosten tieteen alojen opetusta. Nykyään oppilaitoksilta odotetaan, että ne kykenevät luomaan haasteellisia ympäristöjä, joissa opitaan arvokkaita tietotekniikkataitoja ja joissa kiinnostus oppimiseen ja uuden löytämiseen kasvaa.
Tässä tapauskuvauksessa tutustutaan tutkimukseen perustuvaa tiedeopetusta edistävään eurooppalaiseen Pollen- verkostoon. Pollen- pilottiohjelmassa kehitettiin yhteisöjen voimalla käytännön lähestymistapaa perusasteiden tieteen alojen opetuksen tarpeisiin. Hankkeen aikana tietotekniikalla oli keskeinen rooli opettajien, luokkien ja koko hankkeen tukemisessa. Tuloksena oli lupaava malli tietotekniikan ja innovatiivisen pedagogiikan yhdistämiseksi tavalla, joka parantaa oppikokemuksia kouluissa.
Pollen oli eurooppalainen tutkimus- ja kehityshanke jota tuettiin Euroopan komission tutkimuksen pääosaston kuudennen puiteohjelman (tutkimus, sekä teknologian kehittämis- ja esittelytoimet) tiede ja yhteiskunta- osasta. Projekti alkoi tammikuussa 2006 ja kesti kolme ja puoli vuotta. Tutkimusryhmä koostui kahdentoista Euroopan maan pedagogisista ja tieteellisistä järjestöistä ja tutkimus käynnistettiin kahdessatoista eurooppalaisessa kaupungissa. Kaikkia Euroopan alueita (pohjoinen, etelä, itä ja länsi) edustava verkosto suuntasi tutkimuksen puitteissa tehdyt kysymyksensä erilaisiin paikallisiin opetuksen ongelmiin.
Ingen har kommenterat den här posten ännu.



